Kun Suomi eppunormalisoitui
Vain muutama vuosi sitten Suomi pyrki EU:n viinimaaksi, vaikkei viini kasva näillä leveysasteilla ja perussuomalainen juo alkoholinsa mieluiten oluena, ilman ruokaa. No, ehkä joku makkara siinä voi sivussa mennä. Eurooppa on järkyttynyt vaalituloksesta, joka teki Suomesta sisäänpäin kääntyneen natsivaltion, joka kieltää abortin, maahanmuuton ja ruotsin kielen.
Itse juon punaviiniä ja äänestin Kokoomusta. Olen silti iloinen konservatiivisuuden voitosta, vaikka samaan aikaan olen niin liberaali, ettei minua häiritse muiden tekemiset, jos ne eivät ole minulta mitään pois. Olen myös iloinen jokaisesta kristitystä kansanedustajasta alkaen Jutta Urpilaisesta ja päättyen Mika Niikkoon.
Suomi ei ole oikein koskaan saanut rauhassa kehittyä demokratiaksi. Demokratiakehitystä on häirinnyt joko ulkoinen uhka tai sisäiset hajottavat voimat. 2000-luvulla Suomella olisi vihdoin ollut rauha keskittyä demokratian rakentamiseen, mutta emme ymmärtäneet mitä demokratia on. Kun valta ei ole kansalla, se ei ole kenelläkään ja samanaikaisesti se on tahoilla, joilla sen ei kuuluisi olla. Kun demokratia ei toimi, ei pystytä tekemään hyviä poliittisia päätöksiä vaan huonoja kompromisseja. Kun päätökset ovat vain huonoja kompromisseja ja kansan enemmistön tahdon vastaisia, on kansalaisille se ja sama, millaisia poliitikkoja se valitsee. Kun poliitikoilla ei ole väliä, saadaan huonoja päättäjiä.Toimivassa demokratiassa huippupoliitikot edustavat kansan parhaimmistoa ja päätökset kansan enemmistön tahtoa. http://eveavolin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/27181-rukan-lumet-ja-demokrati...
Eduskunnan valta on ollut muodollista, puolueiden diktatuuria puoluekureineen ja lehmänkauppoineen. Jytky oli hiljainen vallankumous, jonka selvittyä kilpailijoiden järkytys esti ensialkuun puhumisen. Sauli Niinistökin olisi pyörtynyt, jos olisi voinut.
Voittiko siis kansanvalta ja Suomi vihdoin sai edustajat, jotka ovat kansan parhaimmistoa ja päätökset vastaavat kansan enemmistön tahtoa? Kyllä ja ei. Alku on hyvä, koska eliitin valta murtui. Suomi on kuitenkin valtavien haasteiden edessä, ja monen muunkin puolueen kuin perussuomalaisten vastavalitut kansanedustajat ovat ns. yhden asian ihmisiä. Jos nyt maahanmuutto, pakkoruotsi ja homot saataisiinkin järjestykseen, niin mitä sitten? Elä ja anna toisten kuolla? Eliitin konsensuspolitiikkaa ja vähemmistön diktatuuria ei voi korvata enemmistön diktatuurilla. Ehdottomuus on pahasta mitä tulee muiden elämän mestarointiin ja kontrollointiin. Kultainen keskitie pitäisi löytää kaikissa vaaliteemoissa, jottei tästä nyt ihan tulisi murheellisten laulujen maa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
en nyt usko että ketään laitetaan järjestykseen vaan toiveissa on että se nettomaksaja, puurtaja, kaiken maksavakin huomattaisiin ja joku olisi puolustamassa myös hänen etujaan.
"Kultainen keskitie pitäisi löytää....." Ja kaiken maksavakin, se puurtaja huomattaisiin....
Siksi meillä on Sosialidemokraatit, jotka vannovat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimeen. Vai?
viimeksi kun sossut oli hallituksessa ne jauho pelkästään seksin ostokiellosta, ihan kuin ei tärkeämpiä asioita maassa olisi ollut.
Äänestysprosentti nousi sentään kivasti, ettei tartte janujen ihan Akun tehdasta hallinnoida. Ei tästä nyt sentään kait ihan mitään pimeyden tangoakaan tullut.
Suuria kysymyksiä on mm. mikä tuottaa lamppuun valkeaa. Marginaaliväestö haluaa antaa kaikkien kukkien kukkia vaan, mutta tuskin tämä homma tästä liberalisoitui kuitenkaan.
Suomi voi olla eppunormaalimaa, mutta nuo etelä-Euroopan maat on kääntynyt ABBA-maiksi. Ensiksi saimme kuulla "SOS" ja heti perään "Money, Money"
Kohta varmaan tulee sitten se kaikkien aikojen ABBA-hittikin, "Waterloo", sieltä lopuksi.

Kommentoi 13 kommenttia