Eveluutioteoria

Koska näemme mummoveron?

Toisin kuin luulit, Big Brother ei ole televisio-ohjelma vaan valtion mediatalo, Yleisradio. Isoveljen Isossa pajassa työskentelee työsuhteessa noin 3 000 ihmistä. Vertailun vuoksi mtv3:ssa on 500 työntekijää. Tuottaako YLE myös kuusi kertaa enemmän ohjelmaa vaiko vaihtoehtoisesti kuusi kertaa laadukkaampaa ohjelmaa? Kadun toisella puolella mtv3 pyörittää 60-luvulta peräisin olevissa Pöllölaakson tiloissa kymmentä televisiokanavaa ja yhtä radiokanavaa.

 

Mistä YLE on saanut liikaa rahaa? Sen rahoituksesta päättää eduskunta. Demokratiassa median kuuluisi valvoa poliitikkoja ja toimia vallan vahtikoirana. Yleisradiossa tilanne on päinvastoin, poliitikot valvovat mediaa. Eduskunta valitsee Yleisradion ylimmän päättävän elimen, hallintoneuvoston jäseniksi tiedettä, taidetta, sivistystyötä ja elinkeino- ja talouselämää tuntevia sekä eri yhteiskunta- ja kieliryhmiä edustavia henkilöitä. Siis yhtäkuin omasta joukostaan asiantuntevia kansanedustajia? http://yle.fi/yleista/org_hn.shtml

Edes sairaanhoito ei saa valtion budjetista korvamerkittyä rahaa. Kuitenkin kansanedustajien oma media on taho, jolle ollaan räätälöimässä omaa veroa ja siten ulosottokelpoista YLE-maksua. Koska näemme mummoveron?

Yleisradio olisi juuri nyt kaivannut kipeästi julkisen palvelun tehtävien selkeytystä, tehostamista ja saneerausta. Miksi YLE:llä pitää olla neljä televisiokanavaa, jos suomalaisilla olisi varaa vain esim. kahteen? Miksi YLE:n pitää kilpailla kaupallisten kanavien kanssa viihteen ostosta "isoilla", veronmaksajien, rahoilla? Meillä on kuitenkin miljoona mummoa ja vaaria hoidettavana seuraavat 20-30 vuotta, katsotaan kanavien määrää sitten uudestaan, kun olemme jälleen varoissamme. Vai haluaako Suomen kansa maksaa puoli miljardia euroa valtion virallisesta tiedonvälityksestä, joka vuosi? Sillä saisi palkattua 16 000 perushoitajaa, jos kuukausipalkka on sivukuluineen 2 500 euroa, joka vuosi.

YLE-maksu on veroluonteisena maksuna maksettava, käytti sitten Yleisradion palveluita tai ei. Onko tällainen mahdollista muualla kuin orwellilaisessa tarkkailuyhteiskunnassa, jossa Isoveli valvoo tiedonvälitystä ja siten kansalaisen mielipiteen muodostumista? Muistuu mieleeni parin vuoden takainen uutinen, jossa Valtion ravitsemusneuvottelukunta suositteli, ettei alle 15-vuotiaiden pitäisi nauttia lainkaan kofeiinipitoisia juomia, ja että suomalaiset tyydyttäisivät nestetarpeensa lähinnä vesijohtovedellä. (US 24.6.09)

Elämme siis maassa, jossa valtio suosittelee, että kansalaiset tyydyttävät nestetarpeensa vesijohtovedellä ja tiedontarpeensa Yleisradiolla. Sopiva juotavien nesteiden määrä on noin 1–1,5 litraa päivässä ja yleistiedon määrä noin 1–1,5 tuntia päivässä. Valtio suosittelee tarvelaskujen maksamista, sillä ne ovat ulosottokelpoisia.

Jos kansalaisella ei ole ulosottokelpoisia tuloja, Isoveli ulosmittaa maksut takavarikoimalla kansalaisen vesijohdon ja tietokoneen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän jussina kuva

Olet Eve ihan oikealla asialla.

Minusta on väärin, että mammuttimaiseksi ja tehottomaksi paisutettua YLEä pidetään yllä pakkoverolla - vaikka ei katsoisi koskaan yhtään YLEn ohjelmaa, niin silti pitää maksaa.

Käyttäjän eveavolin kuva

YLE:llä voisi olla jokin nykyistä huomattavasti suppeampi julkinen ja veronalainen/budjettirahoitteinen tiedonvälityspalvelu, mutta laajempi palvelu pitäisi laittaa kortin ja lisämaksun taakse.

3000 työntekijää! 500 000 000 euroa! Ja siltikin SDPn kannatus on päässyt painumaan alle 20 rosentin!
Mieluummin maksaisin mummoveroa kuin antaisin ylen tuhlata nekin rahat. Mieluummin maksaisin juuri niistä ohjelmista mitä haluan katsoa ja kuunnella. Tosin veroja maksellaan eri asioista jo niin paljon että luulisi mummojenkin saavan ykkösluokan hoitoa. Vai menevätkö nekin rahat päällikkötason byrokratian pyörittämiseen?

Käyttäjän eveavolin kuva

Minäkään en ymmärrä, mihin ne rahat menevät, ehkä Yleleaksin kaltaiseen laatuhuumoriin.

Käyttäjän metsamies kuva

Maikkarin huumoriko sitten on parempaa? Onko sieltä pöllölaaksosta tehty edes huumoria Speden kuoleman jälkeen?

Käyttäjän eveavolin kuva

Millään muulla hallinnon alalla ei ole korvamerkittyä rahaa, paitsi tällä alatyylisellä huumorilla pitää olla?

Jos Maikkarilla on varaa tehdä sitä mainosrahoilla, niin mikäs siinä. Mutta onko se niin tärkeää, että se pitää kustantaa veronmaksajien varoin?

Käyttäjän metsamies kuva

Maikkarilla ei taida olla rahaa tehdä huumoria. Yleisradion toimintaan kuuluu myös viihde. Maikkarin toimintaan kuuluu esittää mainoksia, joiden välissä saatetaan näyttää viihdettä.

Käyttäjän eveavolin kuva

Maikkari voi tehdä ihan mitä tahansa saadakseen tulorahoitusta, kunhan ei riko maan lakeja.

Mutta eikö joku raja pitäisi olla sillä, mitä toimintoja verovaroin Suomessa taataan? Sairaanhoitoa ei, mutta viihde kyllä on tärkeintä tässä maassa saada massiiviset verovarat?

Käyttäjän metsamies kuva

Nosta nyt se sairaanhoitajan palkka siitä 1400 edes ( 2500 sivukuluineen). Kyllähän vaipoissa olevien potilaiden tulee nähdä viihdettä. Eihän sitä muuten voi hymyillä tavarat housuissa.

Käyttäjän eveavolin kuva

Arvioni taitaa tosiaan olla vieläpä alakanttiin, "KVTES:n mukainen lähi- ja perushoitajan peruspalkka on ammattitehtävissä 1.5.2011 lähtien 1839,53/kk."

Ehkä oikea arvio olisi 24 000 perushoitajaa YLE:n rahoilla lisää. Ihan hirveätä.

Muuten mitä tuolla summalla saisi aikaan vanhusten huollossa?

Käyttäjän timohartiiii12 kuva

Koko julkinen sektori pitäisi käydä läpi täikammalla, säästöjä tulisi miljoonia jos ei jopa miljardeja. Kaikki täysin älyttömyydet pitäisi poistaa.

3000 työntekijää ja tuollaista jälkeä, älkää jaksako naurattaa.

Käyttäjän sinenmaa kuva

Sadat järjestöt ylläpidetään valtion budjetista, esim:
http://www.edilex.fi/virallistieto/mt/tyvm20100010

Käyttäjän timohartiiii12 kuva

Linkissä toistui sanat nais, nainen, naisille varmaan tuhat kertaa.

Käyttäjän metsamies kuva

Kyllä nyt passaa olla Monika nainen.

" Tuottaako YLE myös kuusi kertaa enemmän ohjelmaa vaiko vaihtoehtoisesti kuusi kertaa laadukkaampaa ohjelmaa?"

Asiaan sen tarkemmin perehtymättä vastaan, että kyllä tuottaa. Se, kuinka paljon ohjelmaa kukin yritys lähettää, on toinen juttu.

"YLE-maksu on veroluonteisena maksuna maksettava, käytti sitten Yleisradion palveluita tai ei."

Sana "veroluonteisuus" tarkoittaa juuri sitä, että maksaminen ei ole käyttöön sidottu. Maksamalla veroja maksat lukemattomista asioista, joita et mahdollisesti itse käytä.

"...Isoveli valvoo tiedonvälitystä ja siten kansalaisen mielipiteen muodostumista?"

Millä tavalla isoveli valvoo sinun tiedonhankintaasi? Onko mahdollisuuttasii hankkia tietoa muilta kuin YLE:n kanavilta jotenkin rajoitettu?

Käyttäjän eveavolin kuva

Sivistysvaltiossa poliitikot eivät valvo mediaa vaan media valvoo poliitikkoja ja demokratiaa ja muiden vapauksien toteutumista.

Käyttäjän timoelonen kuva

Niissä sivistysvaltioissa, joita todennäköisesti tarkoitat, media kerää verotusoikeudellaan rahaa( kaikessa ostamassasi on mukana mediamaksu, siis jollekin medialle maksettu huomattavasti ylisuuri maksu tuotteen tai liikkeen mainoksista, ja sen maksat vaikka kyseisestä mediasta et koskaan olisi kuullutkaan) ja media valvoo omia etujaan lainsäätäjää vastaan. Tekipä poliitikko pienenkin virheen joka ei mediaa miellytä, niin hän on entinen poliitikko seuraavien vaalien jälkeen.

Käyttäjän eveavolin kuva

Markkinatalous on demokratiaa puhtaimmillaan: mainostettuja tuotteita ei tarvitse ostaa ja kaupallista tiedonvälitystä ei tarvitse kuluttaa.

Toki poliitikkojakin suojaa lainsäädäntö, väitteet poliitikoistakin pitää pystyä esittää viime kädessä oikeudessa todeksi.

Koska Ylen palvelu rahoitetaan verolla sen ei tulisi esittää tai tuottaa viihdettä ja kulttuuria lainkaan. Huolehtia vain uutisista, yleishyödyllisestä tiedonvälityksestä ja infrasta. Tähän riittäisi 1 kanava. Poliittisesti se ei saisi olla lainkaan värittynyt.

Käyttäjän eveavolin kuva

Simo Rantalainen kertoi taannoin Hesarin Kuukausiliitteessä, että hänen olisi pitänyt parikymmentä vuotta sitten ottaa SDP:n puoluekirja saadakseen vakinainen toimittajan työpaikka Yleisradiosta. Niinpä hän sitten päätyikin Maikkarille urheilutoimittajaksi.

Aika kummallista, kun johto on porvareita täynnä,
O_PHeinonne ja atte Jääsekläine vaatimass atoimittajilta SDP jäsen kirjaa

Keksi parempaa propagandaa

Käyttäjän eveavolin kuva

Hesarin jutussa oli nimeltä mainittuna henkilö, joka Rantalaiselta puoluekirjaa vaati. Olisihan hän nostanut asiasta metelin, jos juttu ei olisi pitänyt paikaansa.

Tämä tapahtui parikymmentä vuotta sitten. Osaatko varmaksi sanoa, ettei YLE:ssä enää kukaan puoluekirjaa vaadi, ja koska käytäntö on kokonaan loppunut?

Käyttäjän timoelonen kuva

Demokratia taitaa vaatia, että mielipiteet, ideat,näkemykset, suunnitelmat ja ehdotukset leviävät mahdollisimman monelle. Kansan valitseman eduskunnan valitsema hallintoneuvosto valvoo tasapuolisuutta. Siinä neuvostossa on puolueiden edustajat mukana.

Käyttäjän eveavolin kuva

Kysymys kuuluukin, tarvitaanko tähän neljä telkkarikanavaa ja puoli miljardia euroa, vai riittäisikö vähempikin?

Ihmettelen todella, ettei tässä yhteydessä kyseenalaistettu YLE:n suuruutta ja todellista rahoitustarvetta, suuntaan tai toiseen.

Käyttäjän timoelonen kuva

Yle lähettää ohjelmaa neljällä kanavalla ja usealla radiokanavalla. MTV3 kuuluu mediayhtöön, mutta työntekijä luvussa on vain maikkarin työntekijät ja TV_kanava, ei esimerkiksi Nova. Jotkut kanavat lähettävät muuten ohjelmaa lähes ympäri vuorokauden ja vain jonkun päivystävän silloin tällöin piipahtaessa paikalla. Maikkari on todella mastodontti kuluissa ja työntekijämäärissä, jos osaa verrata oikeaan kilpailijaan.

Maikkari kyllä saa aikaan niillä työntekijöillä ja muilla ressursseillaan parit hyvänlaiset uutiset vuorokaudessa. Kaikki laatu olikin sitten siinä.
Kerran viikossa 45 minuuttia, maikkarin aamu arkipäivinä ovat hyväksyttäviä. Salkkarit on todella kallis, mutta laaduton. Ylellä kustannuksia aiheuttavat mm. urheiluohjelmat, jotka minun puolestani voisi jättää pois, mutta onhan koko kansan palvelulaitosta siinä ymmärrettävä.

Käyttäjän eveavolin kuva

Minäkin aina ihmettelin, jos esim. Maikkarin uutiset sekoilivat. Sitten sain kuulla, kuinka järkyttävän paljon ja pienin resurssein siellä tehdään töitä. Nyt ihmettelen, jos YLE mokaa. Luulisi, että puolella miljardilla ei virheitä tehtäisi.

Maikkarinkin 9-10 kanavaa ehkä tulevat itsestään ulos, mutta sitä ennen ohjelmat pitää ensin hankkia, mahdollisesti kääntää ja ohjelmisto suunnitella. Lopuksi kanavapaketti pitää vielä saada myytyä, ajoi sitten Kimi Räikkönen vormulaa tai ei.

Käyttäjän helihamalainen kuva

Mieti kumpi sopii Suomen brändiin, vaippamummot vai ilmaiset sirkushuvit?

Suomea pitää esitellä ja myydä ulkomaille. Siksi arvot ovat nämä. Paskavaippamummo ei myy tarpeeksi. Ei ole mediaseksikäs aihe.

Käyttäjän eveavolin kuva

Minulle riittäisi 2-3 YLE:n kanavaa, mutta 10 000 uutta perushoitajaa vanhuksille.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva

Nyt olen vähän huonosti seurannut tätä ylen veroa, vaikka olen maksuista itsekin kirjoitellut muutaman kerran. Onko kerrottu miten vero peritään tai mitä peritään, jos on sokea, kuuro tai ei omista telkkaria, tietokoneista puhumattakaan? On se nyt kumma juttu miksei tässä maassa voida käyttää jotain "korttia", jolla maksat just prisiis ne kanavat, joita käytät/katselet. Mummovero olis ihan ok, siihen, että mummot hoidetaan. Nyt käy vissiin niin, mummoilta itseltään peritään, yle -veroa, jota yleä he eivät enää välttämättä pysty edes käyttämään! Onks tosikaan?

..
Nämä mun jutut ovat jo vanhoja juttuja, mutta voi olla, että ovat joiltain osin ihan freesejä viel!

http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1896...

http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1841...

http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/7399...

..
Ja samaa mieltä: 2-3 kanavaa riittäis ( mul riittäis vaik yks). Kyllä täs ennemmin hoitajia vanhuksille tarvittaisiin.

Käyttäjän helihamalainen kuva

Kunnat tulevat maksamaan ison siivun Ylen rahoituksesta toimeentulotuen muodossa. Toimeentulotukea laskettaessa tulee ottaa huomioon perheen pakolliset yle-verot. Yle-verosta tulee taas uusi painolasti työllistymiselle. Nimittäin yle-veroa joutuu maksamaan töissä ollessa. Puhutaan paljon kansalaispalkasta ja sen köyhyysloukkuja poistavasta vaikutuksesta. Yle-vero on negatiivinen kansalaispalkka. Rajaveroaste voi olla hurja töihin mennessä.

Käyttäjän eveavolin kuva

Kaipa verosta tulee oma lappunsa kotiin. Uskoisin, että verohallinto ja valtionvarainministeriö vastustavat esitystä juuri perimisestä aiheutuvan byrokratian eli lisätyön takia. Ehkä he siirtävät Viestintäviraston ihmiset Verovirastoon.

Käyttäjän ristoi kuva

Varsin mielenkiintoinen tilanne, jos maksamattomat YLE-verot johtavat TV-vastaanottimen ulosmittaukseen. Sama olisi kait voinut tapahtua vielä voimassa oleville tarkastusmaksuillekin, ettei muutos nyt niin kovin iso ole tältä ulosmittausvaikutukseltaan.

YLEn supistaminen ei nyt näyttänyt olleen millekään puolueelle kovin tärkeää. Itse TV:tä omistamattomana olisi ollut supistamisen kannalla, mutten lakkauttamisen. Budjettirahoitus olisi ehkä ollut paras vaihtoehto, koska siihen olisi helpommin saatu se supistus vaikka myöhemmin. Toisaalta YLE olisi voinut tienata myymällä ohjelmatuotantoaan ulkomaille. Tämä tulorahoitus olisi minun puolestani voinut tulla YLElle vähintään siihen rajaan asti, ettei budjettirahaa olisikaan tarvittu.

Käyttäjän eveavolin kuva

Käsittääkseni ulosmittaus tapahtuu ensisijaisesti palkasta tai muusta tulosta, ja vasta jos tulot eivät riitä suojarajan tms. jälkeen, katsotaan, onko jotain muuta omaisuutta.

Verot vain ovat sellaisia saatavia, että ainakin yrityksen konkurssissa verottaja on ihan kärjessä saamassa ensimmäisenä omansa pois. Siksi epäilen, että Yle-verokin menee lopulta ulosottoon, jos sitä ei maksa.

Jos YLE:n ei tarvitse ponnistella rahoituksensa eteen, se pysähtyy. YLE voi tehdä yhtä hyvin huonoa tai vähän ohjelmia, jos rahoitusta ei koskaan kyseenalaista, vaan vedetään aina vain indeksikorotus päälle.

"Kunnat tulevat maksamaan ison siivun Ylen rahoituksesta toimeentulotuen muodossa. Toimeentulotukea laskettaessa tulee ottaa huomioon perheen pakolliset yle-verot. Yle-verosta tulee taas uusi painolasti työllistymiselle."

Ei mene näin eli alle 7800 euron tuloista ei yle-veroa makseta.
Pelkkää toimeentulotukea saavat eivät yllä em tulotasoon, joten vero on 0 euroa

Öh...onko tää provo? Miten voit verrata vanhustenhoitoa YLE-veroon? Joo, vanhukset on ihan kätevä kortti, ota samaan syssyyn vaikka "kansa" ja "suomalainen työ" (NYT 16.12) niin päästään saman arvoisiin argumentaatioihin :)
Ei Maikkari tee tuolla väellä duunia hönö. Sieltä on väki vain ulkoistettu jos et ole huomannut. Maikkarilla ei myöskään ole velvoitetta palvella kansaa molemmilla kielillä, niillä on yksi radiokanava jne. Jos sä yhtään tunnet kv yleisradiokäytäntöä niin pyyhkisit varmaan tän jorinan tältä sivulta vähän helvetin äkkiä ettei ihan naama mene.

Käyttäjän eveavolin kuva

YLE ostaa ulkopuolelta niin paljon tuotantoaan, että pitää aina ihmetellä, mitä ne kaikki 3 000 ihmistä siellä oikein tekevät.

Kansainvälisesti katsoen, nyt muodostettava malli on ainoa laatuaan, joten ulkomaille ei kannata vilkuilla tukea hakeakseen.

Mutta eniten ihmettelen sitä, ettei YLE:n hallintoneuvostoon ole Suomen taide- tai tiedepiireistä kansanedustajia pätevämpiä ihmisiä löytynyt:
http://yle.fi/yleista/org_hn.shtml

Demokratiassa median kuuluisi valvoa poliitikkoja ja toimia vallan vahtikoirana. Yleisradiossa tilanne on päinvastoin, poliitikot valvovat mediaa.

Tuossa sä kompastut jo omaan aloitukseesi. YLE työllistää öbaut kaikkia Suomen tutantoyhtiöitä ja se on just näiltä pientuottaja-antennipäiltä pois jos ei rahoitusta ole.
Yksi iso kuluerä on aluetoimitukset. Näistä kun yritettiin ihan oman talon kautta niistää/tehdä yhdistämisiä niin vasta poru nousi.

Käyttäjän eveavolin kuva

Tietenkin kaikki telkkarikanavat ostavat tuotantoa myös ulkopuolelta. Olennaista tässä on se, ettei julkisen palvelun laajuutta tai hallintoa tarkasteltu ollenkaan. Suuntaan tai toiseen. Olisihan tarkastelun lopputuloksena voinut olla puolta miljardia euroa mittavampikin julkinen palvelu, vaikka 700 000 000 euron julkinen palvelu.

Myös YLE:n hallintoneuvoston kokoonpanon olisi aika alkaa vastaamaan lakia, sen sijaan, että sinne valitaan järjestäin vuodesta toiseen kansanedustajia. http://yle.fi/yleista/org_hn.shtml

Mikään muu hallinnonala Suomessa ei ole saanut verotusautomaattia, jossa taattaan sen tulorahoitus riippumatta taloudellisista suhdanteista ja tuotannon laadusta ja määrästä.

Eikö sairaanhoito, puolustusvoimat tai koulutus olisi pikemminkin sellaisia hallinnonaloja, ettei niistä tingitä missään olosuhteissa?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja